TyövuoroVelholla selkeyttä ympärivuorokautiseen toimintaan
Pienryhmäkoti Helmiina Oy on Mäntässä, Pohjois-Hämeen alueella sijaitseva yksityinen lastensuojelulaitos. Helmiina on erikoistunut tukemaan 12-18-vuotiaita lapsia ja nuoria. Toimintaa on kolmessa yksikössä.
- Meillä on noin kymmenen työntekijää, jotka toimivat kolmessa yksikössä. Töitä tehdään kolmessa vuorossa, ympärivuorokautisesti, kasvatusjohtaja Mika Patana kuvaa yrityksen työvuorosuunnittelutarpeita.
Helmiina otti TyövuoroVelhon käyttöön keväällä 2007.
- Suunnittelimme vuorot aiemmin käsin, ja kaipasimme helpotusta työvuorosuunnitteluun. Kuulimme TyövuoroVelhosta tuttavalta, joka suositteli ohjelmaa meille. Ohjelma vaikutti erittäin toimivalta, ja siitä lähtien olemmekin suunnitelleet työvuoromme TyövuoroVelholla, Patana kertoo TyövuoroVelhoon siirtymisestä.
Työvuorosunnittelu nopeutunut huomattavasti Patana kokee työvuorosuunnittelun helpottuneen TyövuoroVelhon ansiosta.
- Työvuorosuunnittelumme on ennen kaikkea nopeutunut ohjelman käytön myötä. Myös ohjelmiston nettipohjaisuus on loistava asia, sillä sen ansiosta työvuorosuunnittelu ei ole paikkasidonnaista.
Hän kertoo TyövuoroVelhon toimivan erinomaisesti yrityksessä, jossa on useampiakin yksiköitä.
- Työntekijämme vaihtelevat eri yksiköiden välillä. Näemme ohjelmasta, kuka on milloinkin missä yksikössä.
- Tase-ominaisuus on myös tärkeä, Patana kiittelee ohjelman tase- ja aikahyvitysominaisuuksia.
Hän pitää työehtosopimuspohjia tärkeinä apuvälineinä suunnittelussa.
- On tärkeää, että suunnittelija pystyy varmistamaan työntekijöille työehtosopimuksen mukaisen yhtäjaksoisen viikkolevon, Patana viittaa viikkolevon tarkistusmahdollisuuteen.
Patanan mielestä ohjelma soveltuu erinomaisesti lastensuojelualan vuorosuunnittelutarpeisiin.
- TyövuoroVelho on toimiva juttu paikoille, joissa tehdään kolmivuorotyötä.
Lastensuojelulaitos | www.helmiina.com
Tulostettava versio (pdf)
Työvuorosuunnittelun asiakasesimerkki: Pienryhmäkoti Helmiina Oy
|