TyövuoroVelhosta ratkaisu koko ketjun työvuorosuunnitteluun
Picnic Finland Oy on fast casual kahvilaketju, joka pyrkii tarjoamaan asiakkailleen aina tuoretta ja trendikästä kahvilaruokaa. Yritys panostaa tuotteissaan laadukkaisiin raaka-aineisiin, ja tyytyväiset asiakkaat ovat heidän toimintansa kulmakivi. Ketjuun kuuluu yli 30 Cafe Picnic-kahvilaa eri puolilla Suomea.
- Kahvilapuolemme työllistää noin 170 työntekijää ympäri Suomea, kaksivuorotyössä ja joissakin toimipisteissä myös ympärivuorokautisesti, ketjujohtaja Anne Gullsten kuvaa Picnic Finlandin työvuorosuunnittelutarpeita.
- Aiemmin suunnittelimme työvuorot Excelillä. Oli työlästä kerätä kaikki tieto manuaalisesti, ja myös esimerkiksi kaavavirheet aiheuttivat hankaluuksia. Ilman kunnollista työvuorosuunnitteluohjelmaa oli myös vaikeaa ottaa huomioon tiettyjä työlainsäädännöllisiä asioita. Joskus mietin, että voisi olla helpompiakin keinoja hallita ketjumme työvuoroja.
Gullstenilla oli selkeät ajatukset tehokkaan työvuorosuunnittelun suhteen, sillä hän oli itse aiemmin suunnitellut toiminnanohjausjärjestelmää. Hän tiesi, että toimivan ohjelman pitäisi olla kustannustehokas ja joustava.
- TyövuoroVelhosta otettiin minuun yhteyttä, ja tavattuani Jarkko Soikkelin asia etenikin helposti.
Gullsten kiittelee saamaansa henkilökohtaista palvelua.
- Olin kyllästynyt selitteleviin myyjiin. Jarkko oli rehellinen vastauksissaan ja osasi katsoa asiaa meidän näkökulmasta. Hän näki juuri sen, mitä tarvitsimme ja ikään kuin räätälöityi mielessään meidän tarpeidemme mukaisesti. Hän pystyi erinomaisesti analysoimaan mitä meidän kokoisemme yritys tarvitsee.
- Myynti, palvelu ja ohjelma yhteenlaskettuina olivat syitä, joiden takia päädyimme TyövuoroVelhoon. Tarve oli olemassa, joten päätös oli helppo tehdä.
Työtehot nousseet huomattavasti
Gullsten kertoo yrityksen työvuorosuunnittelun tehostuneen merkittävästi TyövuoroVelhon myötä.
- Työtehomme ovat nousseet huomattavasti. Meillä tehdään nykyisin vähemmän työtunteja, koska TyövuoroVelhon avulla pystymme seuraamaan työntekijätarvetta tehokkaasti ja käyttämään resurssimme oikein.
Myös ohjelman selainpohjaisuus saa häneltä kehuja.
- Selainpohjaisuus oli ykkösasia ohjelman käyttöönotossa. Sen ansiosta meidän ei tarvinnut asentaa itse mitään ja kaikki sujui vaivattomasti.
Työsopimuspohjat nopeuttavat työsuhteiden hallintaa
Picnicissä on alan luonteen mukaisesti suuri työntekijävaihtuvuus, joten uusia työsopimuksia tehdään usein.
- Meillä tehdään työsopimuksia päivittäin. Välttyäksemme turhalta papereiden pyörittelyltä, operoimme kaikki työsopimuksemme TyövuoroVelholla. Tämä säästää aikaamme huomattavasti.
Gullsten pitää ohjelmiston lomakepohjia toimivina.
- TyövuoroVelhon valmiit lomakepohjat ovat todella käteviä, ja käytämme niitä tehokkaasti.
TyövuoroVelho helpottaa ja nopeuttaa seurantaa ketjutasolla
Puhuttaessa alakohtaisista haasteista, Gullsten tuo esiin tiedon saatavuuden helppouden ketjutasolla.
- TyövuoroVelhon ansiosta pystymme näkemään eri yksiköiden tiedot nopeasti ja kätevästi. Voimme seurata, mitä missäkin aiotaan tehdä, ja se on todella merkittävää ketjutasolla. Tiedon nopeus on tärkeää bisneksessä, jossa pitää reagoida heti. Seuranta on sana numero yksi; meidän täytyy nähdä mitä teemme, ja mitä toteutuu. Pystymme klikkaamalla näkemään kahvilakohtaiset tiedot.
Hän ei koe ohjelmiston soveltuvuuden rajoittuvan alakohtaisesti.
- Suosittelisin TyövuoroVelhoa erityisesti pienille ketjuille ja erilaisille ryhmille ja alaosastoille, jotka eivät pysty ottamaan massiivisia järjestelmiä tai kehittämään niitä itse. En rajaisi ohjelmiston soveltuvuutta niinkään toimialakohtaisesti, sillä myös muilla aloilla on samantyyppisiä ongelmia työvuorosuunnittelun suhteen.
- TyövuoroVelho on oivallinen paketti ratkaista helposti ketjumaisen liiketoiminnan seuranta. Tämä on meidän kokoiselle yritykselle erinomainen ratkaisu, Gullsten tiivistää.
www.picnic.fi
Tulostettava versio (pdf)
Työvuorosuunnittelun asiakasesimerkki: Picnic
|